logo

Aika ennen tätä päivää

Yleinen kaikenlaisten foorumiropejen pelaamista varten tarkoitettu osio.

Aika ennen tätä päivää

ViestiKirjoittaja TGWWMLP » 23.06.2012 02:50

Smith:

Smith heräsi aamulla ja katsoi ikkunastaan ulos. Aurinko oli juuri noussut ja se paistoi suoraan Smithin silmiin. Hän sulki silmänsä ja kääntyi sänkynsä toiselle puolelle, ja nosti takakavionsa sängyn reunan yli. Sitten hän laskeutui etukavioillaan puiselle lattialle ja otti vihreän peittonsa suuhunsa ja petasi sängyn. Sen jälkeen hän käveli huoneestaan pois. Siellä ei ollut paljoa: pelkästään sänky, kaappi vaatteille ja suurehko lasiton ikkuna, joka toi valoa huoneeseen . Iltaisin Smith sytytti kynttilän, mutta hän menee yleinsä aikaisin nukkumaan, joten sitä tulee käytettyä harvoin.

Smithin astuttua ulos huoneestaan, hän tuli keittiöön, jossa hänen äitinsä Ariela Black jo hääräsi ruoan kanssa. ”Huomenta kulta!” hän sanoi iloisesti ja katsoi olkansa yli Smithiä. Smith vastasi hymyllä ja istui puiseen tuoliin ruskean puupöydän ääreen odottamaan ruokaa. ”Teen sinulle nopeasti tässä leivän, pitää nimittäin lähteä torille ostoksille”, Ariela sanoi ja nyhtäisi salaattia leivän päälle. ”Voisin tulla mukaan”, Smith sanoi: ”Alice saattaisi olla siellä.”
Ariela käveli leipälautanne suussaan Smithin luo ja laski sen tämän eteen. Sitten hän pörrötti hänen tukkaansa ja sanoi: ”Haluat varmaankin näyttää hyvälle, joten kampaa harjasi ja pue jotain päälle, on viileä aamu.” Smith katsoi äitiään hymyillen ja sitten laski katseensa leipään.
Sen päällä oli salaattia ja pari tomaattiviipaletta. ”Veisitkö nopeasti isällesi yhden? Hän on pajassaan”, Ariela sanoi juuri ennen kuin häipyi makuuhuoneeseensa. Smith söi nopeasti leipänsä, nousi tuoliltaan ja meni sitten tekemään isälleen samanlaisen leivän kuin oli juuri itse syönyt. Hän otti lautasella olevan leivän hampaisiinsa ja lähti kävelemään se turvassaan kohti pajan ovea, jonka takaa kuului, kuinka Smithin isä Gurdon Black takoi ja takoi rautaa.

Alice:

Alice heräsi ja katsoi huoneensa kattoon. Siellä näkyi hänen äitinsä kutoma lankamaalaus, jossa oli suuri, punainen sydän. Se oli naulattu kattoon nauloilla, joita Alice oli saanut Black Smithiltä. Smith. Alice veti peiton päänsä yli. Smith oli jo kauan ollut hänen ystävänsä, mutta Alice oli alkanut pitää tätä enemmän kuin ystävänä. He olivat tehneet niin paljon yhdessä. Jutelleet. Juosseet. Uineet. Pelanneet pelejä. He olivat olleet ystäviä jo ala-asteelta asti. Alice muisti vieläkin, kun sai Smithiltä paperin, jossa luki: Moi, olet musta aika kiva. Haluisikko tulla koulun jälkeen vaikka kentälle? Tämän jälkeen he olivat aina olleet yhdessä: koulussa, koulun jälkeen ja vapaapäivinä. Mutta vain ystävinä.

Alice pyörähti alas sängyltään ja nousi kavioilleen. Hän katsoi huoneessaan olevaa peiliä ja näki tamman, jota kutsuttiin ”Ironwell’in Kaunottareksi”. Itse hän näki mustaharjaisen tamman, joka oli juuri herännyt ja tarvitsi pikaista kampausta. Alice kampasi tukkansa peilin edessä pinkillä harjalla, kunnes oli saanut harjastaan tyydyttävän. Sitten hän avasi vaatekaappinsa ja näki ainakin 30 erilaista vaatekappaletta, jotka hänen äitinsä oli tehnyt hänelle. Hän valitsi niistä vaaleansinisen, mustakauluksisen ohuen mekon ja hivutti sen päälleen. Sitten hän otti mustan röpelöisen nauhan suuhunsa ja solmi sen rusetille mekon ympärille. Hän oli valmis ja poistui huoneestaan.

Alice astui keittiöön ja teki kaksi tomaattileipää. Hän asetti ne pöydälle ja käveli kohti äitinsä huonetta. Hän avasi oven ja näki sekasorron: kankaita joka puolella, kaavoja, lankaa ympäri lattiaa ja sitten ompelupisteen. Siellä oli Alicen äiti Marietta, makaamassa pöydän päällä. Alice pujotteli hitaasti hänen luokse ja asetti lautasen pöydälle punaisen kankaan päälle. Sitten hän kuiskasi äitinsä korvaan: ”Aika herätä.” Marietta hätkähti hereille ja katsoi ensin Aliceä, sitten huonettaan ja sitten vielä tomaattileipää. ”Onko päivä jo pitkällä?” hän kysyi unisella äänellä. ”Ei, heräsin itsekin vasta äsken”, Alice vastasi ja taputti äitiään selkään: ”Mutta jos mentäisiin vaikka aamupalalle?” Marietta nyökkäsi ja nousi tuoliltaan, selvitti jalkansa yhdestä nauhasta ja lähti sitten kävelemään Alicen kanssa kohti ovea.

Spoiler: näytä
Elikkäs Ironwell sijaitsee saman vuoren juurella kuin Canterlot, mutta toisella puolella, Everfree Forestin takana.
Sano vaan TG Säästää hermoja ja ihmishenkiä.
#WalderFreyDidNothingWrong
Avatar
TGWWMLP
Poni
 
Viestit: 397
Liittynyt: 22.06.2012 13:13

Re: Aika ennen tätä päivää

ViestiKirjoittaja Kheria » 29.06.2012 15:53

Aurora:
Nousevan auringon ensimmäiset säteet paistoivat tiheän latvuston läpi, muuttaen metsän pohjan valon ja varjon tilkkutäkiksi. Yksi näistä säteistä oli niin kirkas että se onnistui paistamaan jopa telttakankaan läpi ja suoraan nukkuvan, vaaleanharmaan tamman silmiin. Aurora avasi silmänsä ja räpsyäytti luomiansa muutaman kerran. Onko jo muka aamu? Hänestä tuntui kuin hän olisi vasta ummistanut silmänsä. Se ei välttämättä ollut kaukana totuudesta; oli ollut jo pitkän aikaa pimeää ennenkuin hän oli viimein hyväksynyt että Everfree-metsän tiheän latvuston läpi oli lähes mahdotonta havaita tarpeeksi tähtiä sijainnin määrittämistä varten. Aurora olisi halunnut nukkua vielä muutaman tunnin, mutta hän pakotti itsensä ylös. Jo useamman päivän ajan puut olivat madaltuneet ja harventuneet. Hänen oli pakko olla lähellä metsän reunaa, ja mitä nopeammin hän pääsisi pois sieltä, sitä parempi. Hän ehtisi kyllä nukkua väsymyksensä pois jossain kylässä.

Hän sai nopeasti pakattua telttansa takaisin satulalaukkuunsa. Hän oli tehnyt sen jo tuhansia kertoja aikaisemmin, lähes joka yö jo melkein viiden vuoden ajan, joten se oli rutiinia jonka hän suoritti taikuudellaan sen enempää keskittymättä asiaan. Aurora heitti suuhunsa muutaman kuivatun omenaviipaleen, ja huuhtoi ne alas edellisen illan kylmällä teellä. Jossain kaukana ulvoi susi, joten hän löysäsi toista miekkaansa. Hän ei uskonut tavallisen suden olevan hänelle uhka, mutta hän oli kuullut huhuja Everfreessä elävistä oudoista olennoista joten hän ei ottanut riskejä.

Aurora oli yöpynyt lähempänä metsän reunaa kuin tiesikään. Alle tunnin kuluttua hän saapui kaskiaukean reunaan, ja sen takana hän näki peltoja. Saavuttuaan pellon reunalle hän tähyili ympärilleen, etsien joitain maamerkkejä. Hän ei tunnistanut yhtään. Alue oli peltotilkkujen peittämä, ja kauempana se rajoittui vuoriin. Hän näki pieniä pisteistä liikuvan kauemmilla peltotilkuilla. Aikaisia maanviljelijöitä. Hän oli kiitollinen että he olivat kaukana. Hänen ei todellakaan tehnyt mieli alkaa selittelemään miksi oli tullut metsästä.

Käveltyään muutamia satoja metrejä, Aurora näki pienen puron virtaavan peltojen keskellä. Hän seurasi sitä katseellaa. Se jatkui kauemmaksi kuin hän kykseni katseellaan sitä seuraamaan, mutta se ei haitannut häntä. Hän oli nimittäin nähnyt nousevia savupatsaita puron varrelta, lähellä korkean vuoren juurta. Kylä. Ehkäpä he osaavat kertoa missä päin olen. Ja ainakin saanen ostettua sieltä ruokaa. Ehkä muutakin. Aurora ravasi puron rantaan ja lähti seuraamaan sitä.
You're in my way,
And I haven't got the time today,
Best you walk away,
And live to fight another day

Avatar
Kheria
Yksisarvinen
 
Viestit: 771
Liittynyt: 22.04.2012 15:12
Paikkakunta: Parts Unknown

Re: Aika ennen tätä päivää

ViestiKirjoittaja Mankka » 02.07.2012 13:41

Lightning avasi huoneensa oven ja käveli ulos huoneesta keittiön puolelle tekemään pienen leivän ja myös haki erään kirjan, jota hän päätti lukea samalla kun söi. Syönnin jälkeen hän vie kirjansa takaisin hyllylle ja avaa ulkoovensa ja astuu ulos Canterlotin kaduille. Aamuisen auringon loistaessa Canterlotin katuja Lightning päätti mennä hieman kävelemään ja miettimään joitakin asioita.

Canterlotin katuja pitkin kävellessä Lightning nostaa etukavionsa ja pistää sen otsaansa vasten miettien "Mistä tämä jomotus oikein johtuu?". Kävelyn jatkuessa Lightning päättää avata siipensä ja lähteä pienelle lennolle ja hän nostaa jalkansa ja nousee ilmaan. Lightning liiteli hieman Canterlotin ympärillä ja meni sen jälkeen Everfree metsän suuntaa. Everfree metsän yläpuolella Lightning miettii, että minkälainen tämä metsä oikein on, kun hän ei ole ikinä käynyt siellä, mutta on kuullut tarinoita siitä ja sen vaaroista.

Lopulta Lightning sai ajatuksen ja käänsi suuntansa takaisin kohti Canterlottia ja päätyi lopulta paikalliselle kirjastolle, josta hän päätti etsiä tarkempaa tietoa Everfree metsästä.
Kuva
Avatar
Mankka
Varsa
 
Viestit: 73
Liittynyt: 23.06.2012 11:03
Paikkakunta: Ylöjärvi

Re: Aika ennen tätä päivää

ViestiKirjoittaja kushisama » 03.07.2012 03:12

Ninja Star istui talonsa rappusilla. Hän suuntasi katseensa taivaalle olevin pilvin ja huokasi. Hänellä oli tylsää ja hän ajatteli mennä katsomaan mitä torilla tapahtuisi, mutta päätti sitten jäädä hetkeksi tuijottamaan pilviä.

Hänelle tuli kova nälkä ja hän palasi sisälle syömään. Kaapissa oli vain vanhaa leipää ja kurkun paloja. Hän viskasi ne pois ja lähti kohti toria. “Olisi sittenkin pitänyt mennä sinne torille.” Hän ajatteli, kun hän käveli polkua pitkin torille johtavalle tielle.

(tämä osa kuului tähän)
Viimeksi muokannut kushisama päivämäärä 23.07.2012 17:36, muokattu yhteensä 1 kerran
Kushisama Ninjaponi
Avatar
kushisama
Yksisarvinen
 
Viestit: 727
Liittynyt: 17.04.2012 18:24
Paikkakunta: Lempäälä

Re: Aika ennen tätä päivää

ViestiKirjoittaja TGWWMLP » 03.07.2012 11:37

Smith:

Smith avasi takomon oven työntämällä sitä takaperin ja peruutti huoneeseen. Smithiä kaksin verroin suurempi, rautainen ovi meni hiljaa kiinni ja piti klonksahtavan äänen mennessään kiinni. Se oli lukon ääni, jonka Smithin isä oli rikkonut kerran, jotta takomosta pääsisi pois vaaratilanteessa.

KLING, KLING, KLING, kuului vain kun Gurdon takoi rautaa suurilla, vahvoilla kavioillaan. Smith katsoi ympärilleen kävellessään kivisellä lattialla ja näki vahvoilla puisilla hyllyillä miekkoja, rautaisia suojapanssareita ja paljon pölyisiä esineitä, joiden käyttötarkoitus ei auennut Smithille. Hän näki, kuinka hänen isänsä etukavio nousi ja laski rivakasti hänen takoessa. Kun Smith pääsi tämän taakse, Gurdon tiputti raudan rautaseen, vettä täynnä olevaan ämpäriin. Rauta sihahti nopeasti ja hiljeni sitten kokonaan. Grudon kääntyi Smithin luo ja katsoi tätä noin kaksi päätä korkeammalta vakavalla ilmeellä. Mitä nyt? Smith ajatteli. Sitten Gurdon hymähti ja antoi leveän virnistyksen Smithille. Smith hymyili myös ja nyökkäsi lautasensa kanssa. ”Ahaa, palvelu pelaa”, Gurdon naurahti. Smithkin naurahti ja katsoi isäänsä: jykevää, voimakasta, luotettavaa ja hauskaa isäänsä. Gurdon söi leipänsä ja laittoi lautasensa sitten alasimelle. ”Kiitos, en ole syönyt tänä yönä vielä yhtään,” hän sanoi ja nuolaisi huuliaan. ”Tänä… yönä? Iskä, nyt on aamu”, Smith sanoi hieman ihmetellen: ”Oletko takonut koko yön?” Gurdon katsoi hetken Smithiä ja katsoi sitten ulos ikkunasta kirkasta aamuaurinkoa ja totesi: ”Niinpä kai olen.” Smith katsoi isäänsä eikä löytänyt yhtään väsymisen merkkejä: ”Miten sinä jaksoit? Sinähän aloitit eilen aamulla!” Gurdon katsoi Smithiä ja alkoi sitten nauraa. ”Mikä on niin hauskaa? Et voi tehdä töitä noin paljon!” Smith huusi, mutta Gurdon vain nauroi. ”Mikä nyt on?!” Smith huusi ärsyyntyneenä. Sitten Gurdon tuli aivan Smithin naaman kohdalle ja kuiskasi:

”Menitpäs lankaan.”

Smith seisoi hetken aikaa paikallaan ja mietti mitä juuri tapahtui. Hänen isänsä narrasi häntä pahemman kerran ja nauroi vain. Se oli kyllä aika hyvä, tosi hyvä. Vihdoin Smithkään ei voinut vastustaa kiusausta vaan repesi nauruun ja Gurdon yhtyi siihen omalla matalalla mutta voimakkaalla naurulla.

”Mitäs te täällä oikein nauratte?” kysyi Ariela yllättäen heidän takaansa: ”Älä sitten rehki liikaa rakas, ettet paiski töitä koko päivää.” Gurdon ja Smith katsoivat toisiaan ja repesivät taas nauruun. Ariela ei ymmärtänyt mistä oli kyse ja katsoi hölmistyneenä noita höröttäviä oriita. ”Mikä ikinä teillä onkaan, Smithin ja minun on nyt mentävä”, hän sanoi ja otti lautasen suuhunsa ja mumisi: ”Eli menebbä jo bugemaan bäälle, Smith.” He kävelivät pajan ovelle ja Smith katsoi vielä kerran taakseen, kun hänen isänsä aloitti takomisen jälleen.

Ariela oli jo valmiina, hänellä oli harja laitettuna ja häntä letitettynä sekä turkoosit nilkkarenkaat jaloissaan ja odotti Smithiä eteisessä. Ravasi nopeasti huoneeseensa ja avasi vaatekaappinsa tai oikeastaan puisen laatikon, missä hän piti vaatteitaan, ja valitsi isänsä vaaleanruskean, karhunnahasta tekemän liivin, jossa oli vaaleat kaulukset. Sitten ravasi huoneestaan pois, mutta tajusi unohtaneensa yhden tärkeän asian. Hän ravasi takaisin huoneeseensa ja katsoi oven pielessä roikkuvaan nahkaiseen miekantupeen, jonka hän sitten ujutti päällensä. Smithin oma miekka, jonka hän oli itse takonut ja nimennyt Klangiksi, koska se piti sellaisen äänen aina osuessaan toiseen miekkaan. Tuppi oli kiiltävän musta ja siinä erottui purujäljet, jotka olivat tulleet siihen vuosien saatossa. Vihdoin hän pääsi äitinsä kanssa lähtemään. He astuivat yhdessä ulos ovesta, jonka takaa avautui vihreää nurmikkoa ja poneja kävelemässä kadulla, valmiina viikoittaiselle viikonlopun torille, jonne hekin olivat menossa.

Alice:

Kun Alice söi aamupalaansa, hän katsoi äitiään. Hän näytti aivan riutuneelle ja oli varmasti työskennellyt koko yön, kunnes oli nukahtanut, mutta ei ollut varmasti nukkunut kuin kaksi kolme tuntia. Sen huomasi hyvin tummista silmänalusista. Marietta söi leipäänsä hitaasti, silmät puoliummessa. Alice oli huolissaan äitinsä hyvinvoinnista, sillä tämä oli aivan yksin. Ollut jo 4 vuotta. Se tapahtui silloin, syvällä Ironwell’in kaivoksissa…

”Hei Don, me löydettiin jotain!”
”Tule katsomaan, tää on upeeta!”
”Vau… mitä tämä on?”
”Tuon seinän takaa paljastui aikamoinen railo ja katsokaa sen syvyyttä!”
”Mahtaa olla pienet massit tuolla pohjassa!”
”Niinpä!”
”Mennäänkö katsomaan?”
”Jos nyt kuitenkin odoteltaisiin johtaja Brucea….”
”Niin… tuolla voi olla todella vaarallista…”
”No, jääkää te tänne, sillä mä olen se joka ensimmäisenä kiikuttaa Brucelle kaikki jalokivet!”
”Don, lopeta, siellä on vaarallista, Timanttirakit pitävät tällaisista paikoista…”
”Kerk, sido köysi”
”Mitä? En!”
”Ei sitten, sidon sen itse.”
”…”
”Menen nyt, nähdään kun kannan nämä reput täynnä jalokiviä!”
”…”
”Hei, Don, miksi pysähdyit?”
”Tämä köysi jäi jumiin, koitan irroittaa sen tästä kivestäääÄÄÄÄÄÄÄÄHHH!!!”
”DON?”
”DON!”

Alicen isää ei koskaan löydetty, ja kun muut kaivostyöntekijät vihdoin uskaltautuivat alas, he löysivät vain keltaisen kypärän ja palasen keltaista työhaalaria, joka oli ollut tällä päälle tapaturman aikana ja sen alla olevan tummanpunaisen verilätäkön. Kuolinsyyksi annettiin korkealta putoaminen, mutta Alice ei uskonut sitä, sillä kun hän ja Marietta saivat kypärän muistoksi, Alice erotti siitä Smithin avulla selvät Timanttirakin puremajäljet. Tämän takia Alice käy kerran kuussa Smithin kanssa salaa kaivoksessa ja etsii Timanttirakkeja, jotta voisi kostaa niille isänsä kuoleman.

Ja nyt Alicen äiti joutui paiskomaan töitä nelinverroin, jonka takia hän vietti päivänsä tekemässä vaatteita eikä Alice voinut auttaa, sillä hän ei tiennyt mitään vaatteidenteosta. Vaatteilla ei kuitenkaan saanut tarpeeksi rahaa Ironwell’issä, joten jotta Alice ja Marietta saisivat jotakin purtavaa oli Alicen pakko opetella metsästämään. Hän oli salassa opetellut metsästämään, eikä ollut kertonut jousitaidoistaan edes Smithille. Mutta sitten kerran metsästysretkellä, Alice näki erittäin komean eläimen metsässä. Hän ei tiennyt mikä se oli, mutta päätti kuitenkin ampua sen. ”Tuosta saa varmasti paljon rahaa torilla”, hän kuiskasi itselleen. Alice viritti jousensa ja hengitti syvään. Tuo komea luonnonkappale oli saamassa yhden Smithin tekemistä, rautaisista nuolista päähänsä, aivan huomaamattaan. Sitten jokin hyppäsi puusta. Mustavalkea harja lainehti ilmassa tämän hypätessä. Miekka suussaan se yritti kaataa tuon eläimen. Mutta tuo eläin huomasi hyökkääjän ja väisti nopeasti. Tuo poni oli nyt vaarassa, sillä eläin oli paljastanut veitsenterävät hampaansa ja oli juuri puremassa avuttoman ponin pään irti, mutta silloin Alice laukaisi pyssynsä. Nuoli sihahti ilmassa ja upposi eläimen päähän. Eläin haukahti ja kaatui ponin päälle, joka nopeasti kieri pois alta. Alice juoksi tämän luokse ja kysyi: ”Sattuiko sinuun?” Poni nosti katseensa Aliceen ja molempien leuka loksahti auki.

”A-A-Alice?”
”Smith?”

Smith nousi pystyyn ja katsoi Alicea. Alice katsoi häntä ja halasi häntä. Smith hätkähti, mutta palautti halauksen.
”Kiitos, pelastit minut.”

Yhtäkkiä Alice tunsi jotakin outoa ja katsoi kylkeään. Siihen oli ilmestynyt kuva nuolesta. Smith katsoi sitä myös ja sanoi sitten: ”Vau, erikoistaitona jousiammunta.”
Alice oli itsekin sekaisin. Kaikista mahdollisista asioista, hänen erikoistaitonsa oli jousiammunta. Hetken se tuntui masentavalta, mutta sitten hän tajusi, että ei metsästänyt vain jotta saisi ruokaa. Hän piti jousiammunnasta. Alice oli miettinyt, millä aloittaisi metsästyksen ja oli löytänyt kaarevan oksan. Se oli kovaa tekoa eikä katkennut vaikka Alice yritti vääntää sen poikki. Sitten hän oli mennyt äitinsä huoneeseen ja ottanut mukaansa kaikista vahvinta narua, mitä löysi ja teki siitä kireän jänteen jouseen. Alice otti yhden äidinsä mallinukeista ja vei sen metsään. Siellä hän harjoitteli hetken ja oppi ampumaan erittäin nopeasti. Sen jälkeen hän oli metsästänyt oravia, jäniksiä ja muita turkiseläimiä, joita hän sitten myi torilla.

Smith kertoi tämän jälkeen Alicelle käyvänsä itsekin metsässä, harjoittaakseen miekkailutaitojaan, mutta ei ollut vielä koskaan ennen kokeillut elävää kohdetta, pelkkiä puita. Alice kertoi myös oman tarinansa. Tämän jälkeen Smith katsoi Alicea ja kysyi:
”Mitä jos tehtäisiin niin, että metsästetään yhdessä ja sinä saat myydä kaiken?”
Alice katsoi Smithiä, joka hymyili leveästi. ”Oikeasti?” Alice kysyi epävarmasti. ”Totta kai, en tee niillä karvakasoilla yhtään mitään”, Smith vastasi myöntävästi. ”Kiitos, se auttaa minua todella paljon!” Alice hihkaisi ja halasi Smithiä uudestaan. Tämän jälkeen he olivat aina metsästäneet yhdessä ja Alice oli myynyt kaiken torilla.

”ALICE!”

”Hä?!” Alice huudahti ja katsoi äitiänsä, joka katsoi häntä huolestuneesti: ”Miksi et vastannut mihinkään?” ”Ai, sori, olin ihan ajatuksissani…” Alice vastasi tajutessaan muistelleensa ehkä liiankin syvällisesti. ”Nyt pitää mennä torille, tarvitsemme lisää leipää, se alkaa olla lopussa”, Marietta totesi ja vei lautaset tiskipöydälle, jossa odotti aikamoinen urakka. ”Okei, käyn vain nappaamassa pari juttua huoneestani”, Alice sanoi ja käveli omaan huoneeseensa ja heitti olkalaukun olalleen, joka oli täynnä turkiksia. Sitten hän ravasi eteiseen jossa hänen äitinsä odotti häntä valkoisessa mekossaan ja näytti vähän pirteämmältä.
”Pakkasin myytävät tavarat jo”, hän sanoi ja heilutteli kahta olkalaukkuaan, joista pursusi vaatteita. ”Sittenhän voidaan jo mennä”, Alice sanoi iloisesti ja Marietta hymyili tälle. Sitten Alice avasi oven ja sanoi:” Leidit ensin.” Marietta näytti nolostuneelta, mutta käveli ulos ovesta. Alice lukitsi oven ja lähti kävelemään äidinsä kanssa kohti Viikonlopputoria. Matkalla he näkivät muitakin poneja, määränpää sama kuin Alicella ja Mariettalla. Kun he pääsivät torille, Alice auttoi äitiänsä asettelemaan vaatteet näytille ja kysyi sitten: ”Voinko mennä kiertelemään?” ”Voit, mutta älä osta mitään ja varo taskuvarkaita!” Marietta varoitti. Alice lähti kävelemään eteenpäin, toivoen näkevänsä Smithin.

Spoiler: näytä
Tässä se kaikkien kammoksuma kolmen Word sivun viesti :P
Sano vaan TG Säästää hermoja ja ihmishenkiä.
#WalderFreyDidNothingWrong
Avatar
TGWWMLP
Poni
 
Viestit: 397
Liittynyt: 22.06.2012 13:13

Re: Aika ennen tätä päivää

ViestiKirjoittaja Kheria » 07.07.2012 13:21

Aurora:
Aurora lähestyi kylän porttia. Kylä oli ollut huomattavasti lähempänä kuin hän oli olettanut havaittuaan sen ensimmäisen kerran. Usean viikon rämpiminen Everfreen halki oli ruostuttanut pahasti hänen taitonsa arvioida etäisyyksia avoimessa maastossa. Lisäksi puron rannalla oli pieni polku, joka oli pian laajentunut tieksi. Aamun edetessä tielle oli ilmestynyt lukuisia muita poneja. Heistä osa meni pelloille, osa pieniin majoihin, mutta ylivoimaisesti suurin osa suuntasi kulkunsa kohti kylää. Kylässä on varmaankin tori, siellä on pakko olla tori, miksi muuten he kaikki kanniskelisivat suuria määriä tavaroita sinne. No, etsin majatalon ja odotan siellä että suurin joukko väljenee

Lähestyessään tätä pientä kylää Aurora oli saanut selville missä hän oli. Kun puro ja sitä seuraava tie oli kääntynyt hieman, hän oli nähnyt kimalluksen suuren, laaksoa hallitsevan vuoren rinteeltä. Lähestyessään kylää ja tätä suurta vuorta, oli hän erottanut koko ajan enemmän ja enemmän yksityiskohtia vuoren rinteeltä. Suuren palatsin torneja ja kupoleita, lukemattomia pienempiä asumuksia tämän palatsin juurella. Ilma linnan ympärillä näytti olevan täynnä kärpäsiä. Pegasuksia. Varmaankin järjestämässä aurinkoista päivää aatelisille. Tai kasaamassa sadepilviä minun varalleni. Aurora sylkäisi maahan. Kuuluisa Canterlot, yksisarvisten mahtava linnake ja kaupunki. Ja se näyttää olevaan vähintään Hoofingtonin kokoinen. Hyvä. Nämä pikkukylät alkavat vähitellen pännimään. Mutta se meinaa että niiden kirottujen höyhenaivojen Cloudsdalekin on jossain lähellä. Aurora sylkäisi maahan uudestaan. Hän toivoi että ei joutuisi tekemisiin liian monen pegasuksen kanssa.

Kylää ympäröi muutaman metrin korkuinen puuaitaus, jossa olevan portin läpi tie kulki. Portilla oli neljä kookasta oria, kaikki pukeutuneena täysiin suomuhaarniskoihin. Kahdella vartijalla oli aseistuksena raskaat hilparit joihin he nojasivat samalla kun pitivät niistä yhdellä kaviolla kiinni. Kahdella muulla vartijalla oli aseistuksenaan raskaat varsijouset, jotka roikkuivat heidän sivuillaan valjaissa. Raskas vartiointi näin pienellä kylälle... vaikka onhan tietenkin Everfree vain muutaman tunnin kävelyn päässä. Kaipa he ovat sellaista väkeä joka ei turhia riskejä ota. Auroran katse kääntyi takaisin porttia kohti, kun hän näki jotain näkökenttänsä ylälaidassa joka kiinnitti hänen huomionsa. Portin päälle oli laitettu seipäitä. Ja niiden päähän jotain karumpaa. Timanttirakkien päitä... se selitää vartioinnin. Mutta miksi hitossa he esittelevät niitä noin? Hän oli niin keskittynyt näkemäänsä, että hän unohti katsoa eteensä. Aurora törmäsi johonkin kovaan ja kaatui istualleen. Yksi varsijousivartijoista seisoi hänen edessään, lievästi ärtynyt mutta myös huvittunut ilme kasvoillaan.
”Etkö ennen muka timanttirakkia ole nähnyt? Vai näitkö tuttuja päitä siellä, muukalainen?” Vartijan ääni oli matala ja rauhallinen. Petollisen rauhallinen. Aurora ei välittänyt hänen pilkastaan. Hän ei halunnut ongelmia, ei näin lähellä Canterlottia.
”Anteeksi, ser vartija. Ihmettelin vain miksi olette seivästäneet ne tuonne. Viimeksi kun tarkistin, niin timanttirakit elivät maan alla... enkä usko että niitä tälläinen varoitus juurikaan vaivaa.”
”Se ei olekkaan niile kirotuille rakeille, vaan varoitus kaikille poneille. Varoitus siitä että täällä on timanttirakkeja, ja varoitus siitä mikä odottaa heitä jotka jostain syystä niitä haluaisivat auttaa. Mutta mitä sinä muka niistä tiedät? En ole ennen nähnyt sinua, oletko joku kerjäläinen joka tulee häiritsemään pienen kaivoskylämme rauhaa?”
”Olen... hmm, seikkailija olisi ehkä oikea termi. Olen matkoillani törmännyt monenlaisiin otuksiin, myös timanttirakkeihin. Ja nyt etsin vain majataloa jossa voin yöpyä takan äärellä ja saada lämmintä ruokaa.”
”Seikkalija, joka tulee Everfreen suunnalta... Jotain hämärää sinussa on. Mutta en saa pidättää ketään pelkän aavistuksen perusteella, joten olkoot. Jos olet oikeasti seikkailija niin puhu Treyvorille. Hän on tuo vasemmanpuoleinen hilpariin nojaileva laiskimus.”
Aurora kumarsi kohteliaasti ja siirtyi Treyvorin luo. ”Oletko Treyvor? Toverisi kertoi että haluat puhua minulle?”
”Huh? Jaa, kyllä, siis meinaan, oletko seikkailija? No, kai olet, jos minulle puhut. Mutta siis, haluat käydä pormestarin puheilla, ehkäpä. Timanttirakkeja tiedäthän. Palkkio niistä, mutta olemmen menettäneet itse liikaa miehiä joten tyydymme vartioimaan.” Ei ihme että olette menettäneet miehiä.. Maaponeja hilpareiden kanssa? Mitä kirottua ajattelette? Mutta Aurora piti ajatuksensa omana tietonaan. ”Kiitos tiedosta, ser. Harkitsen tarjousta. Mutta voisitteko kertoa missä täällä on majatalo?”
”Majatalo, jaa juu, se on tuolla torin laidalla. Näetkö, tuolla kadun päässä tuo iso tori. Siellä on kaikki oleellinen, sepän paja, kutomo, kauppiaita ja majatalo. Nukkuva Manticore, sen nimi. Sano että Treyvon lähetti. Saanet alennusta. Tunsin majatalon pitäjän kun oli nuori. Olin seikkailija, kuten sinäkin. Mutta sitten sain nuolesta polveen. Mutta, ah, anteeksi, jaarittelen taas. Hyvää matkaa ja älkääkä aiheuttako ongelmia, neiti.”

Aurora lähti kävelemään kohti toria. Matkalla hän ohitti kylähallin. Kaipa voisin käydä tuolla huomenna kysymässä siitä palkkiosta... lisäraha ei olisi pahitteeksi. Hän saapui torin laidalle. Tori kuhisi poneja asioillaan. Hän näki vihreän ponin ostavan porkkanoita. Jostain kuului vasaran lyöntejä metallia vastaan. Yleisesti aivan liikaa poneja hänen makuunsa. Onneksi majatalo oli helppo löytää. Se oli pieni, 2 kerroksinen hökkeli. Tiskin takana odotteli pieni, pyöreä ori joka oli parhaimmat vuotensa jo nähnyt. Aurora kysyi huonetta ja maksoi mumisematta kuusi hopeaa siitä. Normaalisti hän on joutunut maksamaaan lähes kullan yöpymisestään. Treyvor ei ollut valehdellut. Aurora jätti tavaransa liiviään lukuunottamatta huoneeseensa ja palasi alakertaan. Hän tilasi tuopillisen vahvaa siideriä, 5 kuparikolikkoa, ja siirtyi majatalon terassille tarkkailemaan torin vilinää. Mm... siideriä... Ja kohta on jo puolipäivä, joten mahtunen pian itsekkin tuonne ostelemaan. Mitäs kaikkea tarvitsenkaan, ainakin hiomakiven ja kuivaruokaa. Ja olisi hyvä jos joku ostaisi Everfreestä keräämäni yrtit.. Aurora uppoutui ajatuksiinsa, antaen torin kuhinan rauhoittua hieman.
You're in my way,
And I haven't got the time today,
Best you walk away,
And live to fight another day

Avatar
Kheria
Yksisarvinen
 
Viestit: 771
Liittynyt: 22.04.2012 15:12
Paikkakunta: Parts Unknown

Re: Aika ennen tätä päivää

ViestiKirjoittaja Mankka » 08.07.2012 12:51

Lightning saapui takaisin Canterlottiin ja laskeutui paikallisen kirjaston eteen. Lightning laski jalkansa maahan, sulki siipensä ja katseli ympärilleen "Missä kaikki oikein ovat? On vielä aamupäivä ja kadut ovat tyhjillään, ei kai kaikki ole vielä tähän aikaan nukkumassa?" hän mietti. Lightning asteli kirjaston portaita ylöspäin, nappasi ovesta kiinni, veti oven auki ja asteli sisään.

Lightning käveli käytävää pitkin ja päätyi kysymään kirjastonhoitajalta joka näytti olevan ainoa paikallaoleva kirjastossa "Etsisin kirjoja, jotka kertovat Everfree metsästä. hän kysyi. "Ne kirjat ovat tuolla käytävällä. Etsi kirjaimesta "E". kirjastonhoitaja vastasi ja osoitti käytävän suuntaan. Lightning ihmetteli, miksi kirjastokin ammottaa tyhjyyttään ja on aivan haudanhiljainen. "Kiitos avusta." Lightning kiitti ja asteli seuraavalle käytävälle missä ne tietyt kirjat sijaitsevat.

Lightning saapui kirjojen luokse ja tutki tarkasti, missä se tietty kirja on ja hetken selailun jälkeen Lightning löysi etsimänsä kirjan, nappasi sen hyllystä ja asteli lähempään pöytään, jossa selailisi kirjaa.

"Eli, tälläistä tietoa siis löytyy tästä metsästä..."

Lightning selaili kirjaa ainakin tunnin ja sen jälkeen pisti kirjan takaisin paikoilleen ja käveli uloskäyntiä kohti, mutta päätti vielä kysyä yhtä asiaa. "Missä kaikki oikein ovat? Yleensä kirjastossa on aika paljon väkeä ja kadut myös ammottavat tyhjyyttään? kirjaston hoitaja vastasi "Joko kaikki ovat kotona nukkumassa tai sitten vain ovat poissa, en minä tiedä, kun en ole nähnyt ketään koko aamuna paitsi sinut." Lightning käveli ulos ovesta, sulki sen myös perässään ja alkoi kävellä Canterlotin tyhjiä katuja kotiaan kohti.

Heti, kun Lightning oli päässyt takaisin talolleen hän alkoi valmistautua, koska hän aikoi ihan uteliaisuudellaan mennä tutkimaan tarkemmin Everfree metsää vaikka tietää niistä vaaroista mitä siellä voi olla, mutta ne eivät aikoneet estää hänen mielenkiintoaan siitä metsästä ja alkoi etsiä tavaroitaan.
Kuva
Avatar
Mankka
Varsa
 
Viestit: 73
Liittynyt: 23.06.2012 11:03
Paikkakunta: Ylöjärvi

Re: Aika ennen tätä päivää

ViestiKirjoittaja kushisama » 22.07.2012 21:58

Ninja Star käveli suoraan vihanneskojulle ja pyysi saada viisi porkkanaa ja yhden ison kurkun. “se tekee kolme.” Sanoi myyjä. “Tässä on.” vastasi Ninja Star ja ojensi rahat. Hän laittoi tavarat laukkunsa ja tutki muita kojuja, mistä myyttiin hedelmiä, vihanneksia, koruja, mattoja ja kukkia. Myyjät yrittivät saada Ninja Starin ostamaan tuotteittaan, mutta Ninja Star kieltäytyi ja sanoi tehnen ostoksensa. Hän vilkaisi Canterlotin suuntaan, sillä tori sijaisi ihan sen lähellä.

(taisin laitaa väärän viestin tähän joten korjasin tämän)
Viimeksi muokannut kushisama päivämäärä 23.07.2012 17:34, muokattu yhteensä 1 kerran
Kushisama Ninjaponi
Avatar
kushisama
Yksisarvinen
 
Viestit: 727
Liittynyt: 17.04.2012 18:24
Paikkakunta: Lempäälä

Re: Aika ennen tätä päivää

ViestiKirjoittaja TGWWMLP » 22.07.2012 22:04

Smith:

Smith käveli torilla äitinsä kanssa ja etsi katseellaan, minne Alice ja hänen äitinsä tällä kertaa olivat myyntipisteensä pystyttäneet. Kaikkialla oli jotakin: ruokaa, kankaita, onkia, miekkoja, haarniskoja, makeisia, jopa loitsukirjoja sekä taikajuomia, joiden ainakin sanottiin antavan Pegasuksen siivet yhden päivän ajaksi, mutta oikeasti siitä sai vain päivän mittaisen oksennustaudin. Vaikka Smithin isällä oli vaikka mitä aseita ja haarniskoita myytävänä, hän ei tuonut niitä torille, sillä hän ei pitänyt hulinasta. Gurdon viihtyi mieluummin perheensä ja lähimpien ystäviensä kanssa. Hän myös tutustui asiakkaisiinsa, sillä hän halusi varmistaa, että asiakas osasi käyttää ostamiaan varusteita oikein ja rehellisin keinoin.

Smithillä oli hänen isänsä tekemä haarniska seinällään roikkumassa, hän kiilloitti sen joka viikko niin hyvin, että Smith näki siitä oman peilikuvansa. Haarniska oli painava, eikä Smith sen takia ottanut sitä metsästys matkoilleen mukaan. Hän ei myöskään halunnut siihen kulumisen merkkejä, sillä silloin Ariela ja Gurdon alkaisivat epäilemään Smithin iltapuuhia.

Smith ei nähnyt missään Alicea eikä tämän äitiä Mariettaa äitinsä kanssa kävellessään ja katsoi, kun hänen äitinsä osti vihanneksia ja leipää. Smithiä alkoi pitkästyttämään ja hänen äitinsä vielä jumittui puhumaan vihanneskauppias Lilin kanssa säästä, ruoasta ja kaikesta, mistä Smith tajunnut yhtään mitään. Hän vielä katseli ympärilleen jotta näkisi Alicen. Tori oli jo alkanut hiljentyä, mutta Smith tiesi Alicen viipyvän siellä koko päivän ja palaavan vasta illalla kotiin. Smith katsoi kohti vihanneskojuja ja näki vihreän ponin, joka teki ostoksiaan. Sitten valkoinen, mustatukkainen poni alkoi puhumaan tälle. ”Alice!” Smith sanoi mielessään ja lähti kulkemaan tätä kohti.

Alice:

Alice kuljeskeli kadulla ja yritti etsiä Smithiä, mutta turhaan. Joka paikassa vilisi poneja, oransseja, pinkkejä, vihreitä, sinisiä ja vaikka mitä. Suurin osa Ironwell’iläisistä oli kuitenkin mustavalkoisia tai valkomustia, mikä oli hyvin kummallista. Alice oli itsekin mustavalkoinen, mutta piti sitä väriyhdistelmää hänelle sopivana. ”Jahas, miten minä tänne jouduin?” Alice mietti saapuessaan torin ruokapuolelle.

”Meidänhän piti ostaa ruokaa, eli ihan hyvin harhailin” Alice mietti hymyillen ja kierteli pöytiä läpi ja osti sitten 6 tomaatti, salaattikerän, kurkun ja kaksi makein näköistä omenaa, yhden hänelle ja yhden piristämään äitiään. Kun hän alkoi lähteä myymään omia turkkejaan, yksi poni pisti Alicen silmään. Vihreä, harmaasilmäinen poni, jonka söpöysmerkkinä oli jonkin sortin heittotähti. ”Hmm, mielenkiintoista… tuollaista ei näe joka päivä” Alice mietti ja käveli tämän luo ja sitten koputti tätä selkään. ”Hyvää päivää. Nimeni on Alice Keen ja huomasin teidän hienon söpöysmerkin. Oletko sinä… ninja?”

Smith käveli kohti Alicea ja kysyi: ”Moi, mitäs sinulle kuuluu ja kuka tuo on?” Smith katseli tätä vihreää yksisarvista, jota hän ei ollut koskaan ennen nähnyt ja ajatteli tämän olevan jostakin muualta. Hänkin huomasi Ninja Starin erikoistaidon. ”Ai moi Smith, tässä on Ninja Star. Hän asuu kaupungin laitamilla pienessä mökissään”, Alice vastasi ja katsoi hymyillen ensin Smithiä ja sitten Ninja Staria tämän harmaisiin silmiin. ”Okei, minä olen Smith ja Alice on hyvä ystäväni”, Smith sanoi painottaen viimeiset kaksi sanaansa, koska ei oikein luottanut aivan tuntemattomiin poneihin. Tässä asiassa Smith oli aivan kuten isänsä, ja odotti Ninja Starin vastausta.
Sano vaan TG Säästää hermoja ja ihmishenkiä.
#WalderFreyDidNothingWrong
Avatar
TGWWMLP
Poni
 
Viestit: 397
Liittynyt: 22.06.2012 13:13

Re: Aika ennen tätä päivää

ViestiKirjoittaja Kheria » 23.07.2012 13:48

Aurora:
Aurora nousi ylös istuimeltaan majatalon terassilla. Tori oli hiljentynyt jo huomattavasti, vaikka hän oli istunut vain hieman yli tunnin. Melko tapahtumaköyhän tunnin. Kukaan ei ollut kiinnittänyt häneen sen kummempaa huomioita. eikä rauhallisessa pikkukylässä ollut juurikaan tapahtumia. Aurora päätti hoitaa asiansa jotta pääsisi syömään ja lepäämään sekä suunnittelemaan pääsyänsä Canterlotiin. Se ei tästä tyhjene vaikka kuinka odotan. Torilla oli useita myyjiä, ja kojuissa oli tarjolla lähes kaikkea mitä poni saattoi tarvita. Joissain kojuissa oli ruokaa, joissain kirjoja, osa oli täynnä eksoottisia mausteita, ja jotkut jopa myivät mitä ihmeellisimpiä taikajuomia. Aurora silmäili kojuja kävellessään toria ympäri. Hän halusi tietää mitä oli myynnissä ja millä hinnoilla, ennenkuin hän ostaisi mitään. Hän ei yllättynyt huomatessaan kuinka erikoisimpien tuotteiden myyjät olivat selvästi canterlotilaisia jotka tiesivät myyvänsä pienissä kylissä harvinaisia tavaroita. Pitänee tyytyä paikallisiin tuotteisiin... kirotut kiskurit Hän päätyi ostamaan muutaman leivän ja kuivattuja omenaviipaleita sekä sokeria ja teetä. Erään seepran kanssa hän vaihtoi Everfreestä keräämiään yrttejä sidontatarpeisiin ja valmiisiin voiteisiin.

Auroralla ei kestänyt kauaa kerätä tarvitsemansa tavarat. Hän palasi majataloon ja survoi ostoksensa takaisin laukkuihin. Ja nyt vielä viimeinen asia... Hän veti miekkansa esiin. Ikkunasta tuleva auringon valo osui toisen miekan terään ja heijastui siitä ympäri huonetta. Aurora tarkkaili hetken aikaa miekkansa damaskiteräksisen terän aaltoja ja kuvioita, ja kuinka sen jokainen kohta taittoi valoa erilailla, luoden pienen valoshown hänen huoneeseensa. Auroran sarvi alkoi hohtamaan himmeästi vaaleanharmaana kun hän tarttui taikuudellaan miekkaansa ja pyöritti sitä ympäriinsä. Hän heilautti sitä joitain kertoja ilmassa ja sen jälkeen painoi sen patjaa vastaan ja veti viillon. Tai ainakin yritti. Kuka lie keksinytkin väittää että damaskiteräs ei muka tylsy, ei ole selvästikään joutunut hakkaamaan tukkisusia miekallaan... Aurora laski miekan pöydälle ja veti esiin toisen miekkansa. ...Hydrasta puhumattakaan. No, parempi kai tämäkin kuin jos se olisi saanut puraistua jalkaani. Toinen miekka oli katkennut siististi keskeltä, aivan kuin jokin monipäinen hirvio olisi sitä puraissut. Hän kaivoi satulalaukuistaan esiin valjaat jossa oli kaksi huotraa, ja asetti miekkansa ja miekkansa jäänteet niihin. Toivottavasti tässä kylässä on edes joku joka erottaa teräksen tinasta.

Hän palasi torille. Vaikka hän oli ollut huoneessaan vain puolisen tuntia, oli tori tyhjentynyt entisestään. Nyt paikalla oli kauppiaiden lisäksi vain muutama muu yksittäinen poni. Jokunen vartija seisoskeli kahvi- ja donitsikojujen vieressä. Joku yritti tingata halvempaa hintaa omenoista. Sivummalla kolme ponia piti torikokousta. Hän saapui torin laidalle, jossa oli koju jossa myytiin panssareita ja aseita. Sen takana seisoi keltainen ori. Aurora asteli kojun luo. Myyjä aloitti puhumaan heti. "Aa, kaunis tamma, tervetuloa asekauppaani. Mitä tarvitset, panssareita vai aseita miehellesi. Vai tarvitsetko itsellesi jotain suojausta? Minu-" Aurora nosti kavionsa ilmaan, katkaisten kauppiaan myyntipuheen.
"Minua ei kiinnosta puheesi. Etsin seppää. Taitavaa seppää." Aurora tiuskaisi kauppiaalle.
"Ah mutta sitten tulit oikeaan paikkaan, olen tämän kylän taitavin seppä."
"Olet vai? Ovatko nämä tavarat sinun itsesi tekemiä?"
"Tottakai ovat! Vain parasta laatua. Ota yksi niistä ja tarkista. Parempia ei olekkaan. Jos seppää tarvitset, olen luontainen valintasi."
Aurora tarttui taikuudellaan kauppiaan edessä olleeseen pitkämiekkaan. Hän toi sen kasvojensa eteen ja tarkkaili sitä. Hän hymähti vähän, ja kauppias nyökkäili virnuillen. Auroran sarvi välähti kirkkaasti, ja kova kilahdus kajahti torilla. Hän ojensi sen mitä miekasta oli jäljellä takaisin suu auki tuijottavalle kauppiaalle. Miekan terän sirpaleet kiiltelivät maassa ja kilahtelivat kavioissa kun Aurora pyörähti ympäri.
"Laatua? Ei ihme että kylällänne on ongelmia timanttirakkien kanssa jos tuo on laatua!" Kauppias ei vastannut mitään kun Aurora marssi seuraavan asekojun luo. Tämän kojun kauppias oli nähnyt kun Aurora murskasi edellisen kojun miekan katuun, ja tuijotti hämmentyneenä kun Aurora lähestyi.
"Entäs sinä? Oletko sinä tämän kylän paras seppä?"
"E-en, en lähellekkään paras. Olen ylpeä laadustani, mutta en ole paras. En rohkenisi sitä väittää, en silloin kun Gurdonin poika on täällä ja saattaisi kuulla sen."
"Gurdon?"
"Gurdon Black. Taitavin seppä tällä puolen Canterlottia."
"Hmm, saa nähdä. Missä hänen kojunsa on?"
"Ei hänellä ole"
"Taitavin seppä ja ei kojua?"
"Kyllä, kyllä. Hänen teräksensä on niin laadukasta, että hän haluaa itse valita asiakkaansa. Hän ei halua töitänsä käytettävän pahoihin tarkoituksiin."
"Kuulostaa joko hullulta tai todelliselta mestarilta. Mistä löydän hänet?"
"Hänen pajansa on vähän matkan päässä. Odota, piirrän sinulle kartan"

Muutaman minuutin piirtelyn ja lyhyen selittelyn jälkeen Aurora käveli kylän halki kartta edessään. Kuka olisi arvannut että tälläkin kylällä on ihan nimikin... Että ihan Ironwell. Ja kylän paras seppä valitsee itse asiakkansa? Sehän nähdään.
You're in my way,
And I haven't got the time today,
Best you walk away,
And live to fight another day

Avatar
Kheria
Yksisarvinen
 
Viestit: 771
Liittynyt: 22.04.2012 15:12
Paikkakunta: Parts Unknown

Seuraava

Paluu RP-Alue

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 2 vierailijaa