logo

My Little Pony Mobile Game

Keskustelua sarjasta ja kaikesta virallisesta sarjaan liittyvästä materiaalista

Re: My Little Pony Mobile Game

ViestiKirjoittaja Partajeesus » 12.04.2015 19:36

Kolmatta päivää pelataan joten muutama sananen.

Aloitetaan siitä typerimmistä eli minusta. Tul tosiaan haettua lumia 635 vain sen takia, että pääsen tätä koittamaan kun näytti ihan kivalta yhden video arvostelun perusteella ja lumia 930:lla teksti ei toimi ruudun resoluution takia. Tekstin tilalla on viiva siellä ja toinen täällä. Sama ongelma on ainakin myös gameloftin gt racing 2:ssa.

Ainakin tällä luurilla peli on toistaiseksi toiminut ihan ok yhtä bugia lukuunottamatta eli ruutu menee mustaksi kun tanssipelissä saa yli 19:sta osuman kombon. Biisi kyllä menee loppuun asti, mutta ei se siitä enää herää. Helppo kiertää kun vaan missaa nuotin tuossa vaiheessa.
Lisäksi peli tuntuu kaatuvan kun on pelannut kolme biisiä läpi ja aloitat neljännen. Ihan sama mitkä biisit, mutta se neljäs kaataa pelin aina. Voit odottaa vaikka kaksi tuntia ja kokeilla uudestaan niin taas kaatuu.

Sitten kun on taas kaikki biisit soitettavissa niin pystyy soittamaan kolme biisiä eli vissiin se aikalaskuri sotkee jotain.
Ainakin tuo kombo bugi tuntuu marketplacen arvostelujen mukaan olevan aika monessa lumia mallissa.

Sitten se suurin synti eli gameloft ja sen mikromaksut. Asphalt 8:ssa oli nuo vielä jotenkin järkeviä koska pelissä oli käytössä vain yksi valuutta. Tosin oli siinäkin näitä nerokkaita " kaksi autoa ja hintaa 99.99e" paketteja. Tuo ei ole sitten liioiteltu vitsi vaan ihan oikea paketti :D
Tässä homma ollaan vedetty yli koska osa tehtävistä vaatii jalokiviä joita tuntuu saavan toooodella nihkeästi, mutta hei se kauppa on tossa ylhäällä osta sieltä.
Jos homma olisi tehty niin, että kaiken voi ostaa kolikoilla ja noita gemejä voisi käyttää tehtävän skippaamiseen ja vaikka kaivoskärry pelin uudelleen yrittämiseen niin homma olisi ok.

Itse en muutenkaan ole sitä tyyppiä joka jaksaa pelata jotain peliä vaikka tunnin päivässä joka päivä vuoden ajan. Eipä tuolla tahdilla kyllä mitään saisi aikaiseksikaan koska ponit ei ala tekemään uusia tuotteita ennen kuin vanhoista tulleet tuotot on kerännyt pois eli kirjaimellisesti muutaman minuutin välein saa olla luuri kourassa tökkimässä ruutua tai rahaa menee hukkaan.
Esim mylly tuottaa minuutissa säkin viljaa josta saa 30 kolikkoa eli tunnissa 1800 kolikkoa, mutta jos keräät vaan sen ekan säkillisen ja tulet tunnin päästä takaisin niin siinä jäi yli 1700 saamatta.

Itse olenkin eilen ja tänään tehnyt niin, että pelasin forza 5:sta eteenpäin ja aina kisojen välissä näpertelin ponyvillen parissa. Win win tilanne sillä rahaa tulee ja homma etenee ja samalla sain hyvän syyn jatkaa forzan pelaamsita. Ilman tätä en tiedä koska sitä olisin jatkanut jos koskaan.

Enkä halua edes aloittaa niistä sydämistä joita saa vaan lisäämällä porukkaa facebookissa kaveriksi.
Onhan tässä paljon hyvääkin. Pahimmillaan tämä olisi voinut olla joku paska minipeli kokoelma. Katsoo vaikka jotain nintendo ds:ää niin sillehän on aivan julmetusti kaikkea kamalaa lisenssi tauhkaa. Tämä taas näyttää hyvältä, päähahmoilla on sarjan ääninäyttelijät ja kylän rakentaminen on kivaa kevyttä näpräämistä enkä niihin minipeleihinkään vielä ole kyllästynyt.

Taso on nyt 33, asukkaita varmaan 15 ja tila alkaa loppumaan kun laajensin vaan suorinta reittiä Generosity ja Kindness kivien luo ja tajusin ettei mulla ole niihin shardeja tarpeeksi joten suunnitelma uusiksi ja lunttamaan, että mistä niitä saa lisää.
Avatar
Partajeesus
Yksisarvinen
 
Viestit: 334
Liittynyt: 11.04.2015 23:38
Paikkakunta: Pori

Re: My Little Pony Mobile Game

ViestiKirjoittaja Partajeesus » 17.04.2015 19:08

Nyt on viikko pelattu.

Pari päivää sitten selasin wikin quest listaa ja se tuli selväksi etten tätä koskaan "tarinan" osalta läpi pääse sillä tarttisin yli 800 gemiä. Ainakaan itse en voi edes mainoksia katsomalla noita tienata kun koko mahdollisuus puuttuu. Liekö joku windows phone version ominaisuus. Tosin jopa noiden mainosten kanssa tuohon menisi ainakin 6kk jos joka päivä pelaisi ja tekisi jotain muutakin. Tai sitten voisi käyttää about 50e rahaa.

No eipä tuossa menetä kuin muutaman rivin dialogia ja Lunan. Toki se olisi kiva saada, mutta ei ole tuon arvoista sitten millään. Päätin kuitenkin jatkaa pelaamista niin kauan kuin se kivalta tuntuu. Fluttershyn kämppä valmistuu klo 20 aikoihin ja sitten puuttuu mane sixista enää Rainbow dash johon tarvitsen vielä 29 gemiä. Onneksi derpy on eilen ja tänään tiputellut niitä yllättävänkin paljon.

Taso on 48 ja kunhan se Flutter saapuu niin asukkaita 19 ja pian saa loyalty patsaan aktivoida kunhan saa vielä muutaman shardin. Sitten puuttuu enää magic jonka luokse pääsen kahden laajennuksen jälkeen, mutta shardeja puuttuu vielä 120 kun niitä ei saa mistään. Sairaalan rakensin kun siitä niitä pitäisi saada, mutta tavaran valmistuminen on hiiiidasta.
Avatar
Partajeesus
Yksisarvinen
 
Viestit: 334
Liittynyt: 11.04.2015 23:38
Paikkakunta: Pori

Re: My Little Pony Mobile Game

ViestiKirjoittaja Partajeesus » 28.04.2015 20:14

Päivä nro.19

Kuva

Soon the town hall will be mine. Enää 7 gemiä. Myös tiivis rakentaminen on pop :D.
Avatar
Partajeesus
Yksisarvinen
 
Viestit: 334
Liittynyt: 11.04.2015 23:38
Paikkakunta: Pori

Re: My Little Pony Mobile Game

ViestiKirjoittaja Partajeesus » 15.05.2015 21:40

Alkaa olemaan tämä peli ns. taputeltu.

Viitisen viikkoa suorastaan pakkomielteen omaista pelaamista ja pian on ponyville pelastettu (ellei joku bugi iske). Ei huijauksia eikä oikean rahan käyttöä. Kaikki kalleimmat on hommattu ja nyt vaan odotellaan, että kaupat tuottaa tarpeeksi tiettyjä tavaroita jotta saa loput questit läpi ja sitten tarvitaan muutama gem jotta voi tietyt questit skipata. Miksi ostaa vaikka 30 gemia maksava patsas jota ei edes halua kun koko homman voi skipata viidellä gemillä.

Yllättäen magic shardien saaminen oli se vaikein osuus ja vasta edellispäivänä sain ne tarvittavat 150 kokoon ja sen kiven aktivoitua.

Olisi kiva tietää kuinka paljon tuota on tullut tahkottua, mutta kyse on kymmenistä tunneista. Oma arvio on jossain 60-80 tunnin kohdalla ja tämän takia en ole pelannut mitään tarina vetoisia pelejä ollenkaan koska eihän kukaan nyt vaikka zeldaa pelatessa ala parin minuutin välein jotain kännypeliä pelaamaan jotenka tuli sitten pelattua forzaa ja gta onlinea.
Mikäs sen parempi kuin aina kisan jälkeen tsekata mikä on tilanne ja kerätä rahat ja hyvällä tuurilla derpylta gem ja pyörä kaivoskärryyn. Tässä koneella istuessa luuri on ollut kädessä kirjaimellisesti muutaman minuutin välein ettei mene "rahaa tai gemejä hukkaan". Tuon takia en ole myöskään katsonut mitään tv sarjoja iltaisin ja edelleen on mlp:n nelos kaudesta ne kolme jaksoa katsomatta.

Canterlot ja häät saa jäädä tekemättä. Tosin en minä voisi niitä tehdä vaikka haluaisinkin sillä kun aluetta laajentaa siihen asti, että eka changeling tipahtaa niin peli kaatuu. Sunset shimmerin tehtävät sain tehtyä.
Sinänsä huvittavaa, että alussa kauhistelin kuinka paljon kaikki maksaa. Sunset shimmer 35 000 ja sairaala 200 000 jne. Nyt on kaikki kolikoilla ostettava ostettu ponyvillessa ja alueitakin harmaana enää muutama ja rahaa yli 960 000.

Niin ja windows phone versiostahan puuttuu everfree forest ja sweet apple acres kokonaan, mutta ei se kyllä haittaakaan. Kyllä tämä on ihan tarpeeksi vienyt aikaa jo näinkin :D
Avatar
Partajeesus
Yksisarvinen
 
Viestit: 334
Liittynyt: 11.04.2015 23:38
Paikkakunta: Pori

Re: My Little Pony Mobile Game

ViestiKirjoittaja Partajeesus » 19.05.2015 20:23

Oma ponyville: http://abload.de/img/protovilleydryz.jpg

Jumaliste, että oli hommaa ottaa kaikki screenshotit, rajata niistä hud pois ja kasata kokonainen kuva.
Hiukan tuo on vielä work in progress, mutta päätin nyt kasata kokonaiskuvan kun eihän sitä tiedä vaikka huomenna noilla aukeilla olisi magic paraspriteja ja niitähän minä en pois saa kun magic shardeja on pyöreä nolla. Sen takia keskellä kylääkin on esim sairaalan edessä tuplasti tietä ettei nuo pirulaiset pääse leviämään siitä sairaalan vierestä enempää...ainakaan toivottavasti.

Haaveissa olisi ostaa vielä ainakin se sydämen muotoinen lampi ja laittaa kunnolla metsää ympärille ja siivota nuo turhat tiet ja muut pois, mutta sitä ennen täytyisi saada ne paraspritet pois. Nyt olen kylän ulkopuoleltakin ympäröinyt niitä tietä käyttämällä ettei ne leviä sielläkään.
Avatar
Partajeesus
Yksisarvinen
 
Viestit: 334
Liittynyt: 11.04.2015 23:38
Paikkakunta: Pori

Re: My Little Pony Mobile Game

ViestiKirjoittaja Partajeesus » 25.05.2015 23:12

Ikuisuus projekti etenee ihan kivaa tahtia. Aika iso ero kun vertaa aiempaan kuvaan. Hämmästyin kun tajusin, että tuota on tullut taas viikko tahkottua aktiivisesti. Olin varma, että vasta pari päivää sitten tuon aiemman viestin kirjoitin. Mihin tää elämä oikein katoaa :D

http://abload.de/img/protoville108yrbc.jpg
Avatar
Partajeesus
Yksisarvinen
 
Viestit: 334
Liittynyt: 11.04.2015 23:38
Paikkakunta: Pori

Re: My Little Pony Mobile Game

ViestiKirjoittaja Tentauncool » 29.06.2015 22:07

Jokin aika itse mielenkiinnosta latailin tämänkin pelin kun satuin sivusilmällä play-storesta huomaamaan, ja hups, tässä sitä ollaan.
Imo nuo 3D-mallit ja toteutus ylipäätään voisi hyvinkin olla paljon parempi, vaikkakin eivät ne haittaa itse pelikokemusta, todella koukuttava ajanviettopeli somehow.
Itse en hirveästi tykkää näistä "odota tai maksa"-peleistä, mutta jokin tässä nyt vain iski. Johtunee poneista. Nuo minipelit ovat vähän bleh, mutta muuten tykkään keräillä suosikkiponeja ja kutakuinkin seurata juonta, sen verran poikkeaa itse animaation ensimmäisistä jaksoista joka sai kiinnostumaan.
Ooh, ja tuossa parisen päivää oma versioni jotenkin glitchaantui tai jotain, säikähdin ensin kun alkoi tämä lataamaan itseään uudelleen että tähänkö se nyt jäi. Pienoisen tuskanhikisen odottelun jälkeen kaikki toimikin ihan normaalisti, mutta satunnaiset Apple acresin ja Ponyvillen alueilla kaupat ovat siitä lähtien aina antaneet rahaa, kun saavun toiselta alueelta tai minipelin peluun jälkeen, vaikka hetki sitten olisi ollut odottelua pitänyt olla kaksi tai vaikka kuusikin tuntia :O
Tiedä mistä johtuu? Mutta ei mitenkään sillä että tämä haittaisi, vauhdittaa peliä aika mukavasti.
[2.34] のほも: ...that was potentially the straightest thing to ever escape my mouth hole
Avatar
Tentauncool
Yksisarvinen
 
Viestit: 134
Liittynyt: 07.06.2015 18:50
Paikkakunta: Stadi

Re: My Little Pony Mobile Game

ViestiKirjoittaja Vesseli Grenlund » 29.06.2015 22:35

Itsekkin pelaan kyseistä peliä. Pelaan sitä kuin Free To Play. Level 51 ja jossai päi mennää.
En oo paljoo alotellu Canterlot, mut ajattelin Ponyvillen jutut hoitaa aluksi.
Oma mielipide pelistä on siinä, et grafiikat sinänsä sais olla vähän paremmat ja ehk lisää jotai mukavempia tehtäviä näin Free To Play- pelaajalle.
Omat vinkkini peliin: ÄLÄ KÄYTÄ KOSKAAN GEMEJÄ ennekuin ostat Rarityn ja Rainbow Dash, voit ostella ja skippailla muut asiat myöhemmin, koska kuka ei haluais mane 6 siihen? TwT

Ps. Onko kenelläkään muulla ongelmaa että ei näy kaverilistalla ( et vois esim. giftit heittää tms ) ketään? Ja Jos Ootte Gameloftin kautta, lisätkees minut: Grendster
Kuva
Y.O.L.O
You Obviously Love Octavia
Avatar
Vesseli Grenlund
Maaponi
 
Viestit: 167
Liittynyt: 03.04.2015 14:02
Paikkakunta: Raisio, Turun vieressä.

Re: My Little Pony Mobile Game

ViestiKirjoittaja Partajeesus » 29.06.2015 23:01

Hei tämä ei olekaan enää meitsin yksinpuhelua :D

Oma ponyville valmistui pari viikkoa sitten: http://abload.de/img/protoville11e0q4a.jpg

On kyllä ihan kivaa päästä tuosta addiktiosta eroon ja nyt olen enää kerran päivässä siivonnut paraspritet pois ja käynyt kaivoksessa keräämässä gemit. En ole kyllä koskaan ollut mihinkään niin koukussa mitä tähän joka tavallaan on hienoa ja tavallaan aika sairasta ja on tähän tullut varmasti yli 100 tuntia kulutettua varsinaista peliaikaa.

Toisaalta olen iloinen, että windows phone versiossa ei ole muuta kuin ponyville ja canterlot ja lisäksi se canterlot tosiaan kaataa koko pelin kun eka changeling tulee näkyviin. Jos noin ei kävisi niin olisi jatkanut sitä sairaalloista pelaamista kunnes olen suorittanut canterlotinkin questit. Nyt sai ponyvillen pelastamisen jälkeen ottaa rennommin ja keskittyä vaan tekemään sitä kivemman näköinen ja pikkuhiljaa se addiktio väheni. Luojan kiitos siitä.

Kuten aiemmin kirjoitin niin mitään juonivetoista peliä en voinut pelata koska tätä oli pakko päästä räpläämään jatkuvasti ettei mene gemejä tai rahaa hukkaan ja samasta syystä en voinut katsoa mitään tv sarjojakaan ennen nukkumaan menoa. No plus puolena nyt on pelattu forza 5:n kaikki kilpasarjat läpi ja forza horizon 2:n kaikki kisat läpi. Kisojen välissä kun tuota oli aina hyvä pelata ja ilman koukutusta tähän en olisi varmasti kumpaakaan forzaa koskaan noin paljoa pelannut.

Olihan se myös kiva huomata innostuvansa tällaisesta koska edellinen "kaupungin rakentelu" peli jota pelasin oli orkkis sim city amiga 500:lla. Ja helppohan se on myöntää, että jos tässä olisi jotain muita hahmoja kuin ponit niin en minä tätä olisi pelannut. Kyllä siihen vaaditaan todella paksut fanilasit jotta tästä innostuu eikä siinä sinänsä mitään pahaa ole. Itse olen vaan iloinen, että näin vanhana on innostunut jostain näin kovin.

Se kyllä ärsyttää, että gameloft on unohtanut koko windows phone version. Tuosta kaatumis bugista ollaan ilmoitettu ja mitään ei korjata. EG minipeli kaatuu kun combo menee yli 18:sta ja sitä ei korjata. Facebook sivulla on vielä nykyäänkin ios ja android versoihin ilmoituksia, että saa vaikka mitä poneja -20% ja -50% hinnoilla, mutta WP versiossa ei ole mitään alennuksia. Itse nyt noita gemejä keräilen tuon kerran päivässä niin kauan kuin jaksan jos vaikka saisi vielä celestian ostettua. Hintaa 500 gemia ja nyt minulla on 355 gemiä eli ei siihen kauaa mene jos vaan jaksaa edes kerran päivässä tuo homman tehdä.

Siltikin kun tuota kuvaa katsoo niin tulee siitä hyvä mieli kun muistaa, että aluksi oli vain se juna-asema, twilightin puu ja kaivos ja kaikki tuntui aivan helvetin kalliilta.
Avatar
Partajeesus
Yksisarvinen
 
Viestit: 334
Liittynyt: 11.04.2015 23:38
Paikkakunta: Pori

Re: My Little Pony Mobile Game

ViestiKirjoittaja Pinkie_rarity89 » 06.07.2015 23:25

mistä tuon gamelotin nikin löytää?
*w* :D :( TwT ^_^; XD
Avatar
Pinkie_rarity89
Varsa
 
Viestit: 17
Liittynyt: 06.07.2015 23:07

EdellinenSeuraava

Paluu Friendship is Magic

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa