logo

Miltä sinusta tuntuu?

Keskustelua mistä tahansa muusta kuin poneista.

Re: Miltä sinusta tuntuu?

ViestiKirjoittaja Nutzor » 04.11.2019 00:24

Youtube:

Haikea on se oikea sana.

Nyt se on oikeasti ohi. Jo vuosia sitten fandomin alkaessa hiipumaan päätin, että katson sarjan kyllä loppuun. Kyseessä oli eräänlainen velvollisuudentunto. Tää fandom on ehkä ollut kuollut pitkään, mutta oon sille niin paljon velkaa. Viimeisen 8 vuoden tms ajalta koko elämä perustuu sille, että katsoin jotain vitun pastellipikkuhevosia nähtyäni langan niistä vedenalaisen korinpunonnan foorumilla. Sosiaalinen elämäni on pitkään perustunut siihen, että melkein kaikki mun sosiaaliset ympyrät tulee tavalla tai toisella fandomin äijien kautta. Kaikki nää miitit, conit, ja muut kokemukset jotain helvetin Puolan post-apo larppia myöten monen vuoden ajalta on tulleet teihin tutustumalla. Yhden animaatiosarjafandomin ansiosta. Ponihomon titteli on mitä on, mutta en häpee hetkeekään.

Ja nyt se on ohi. Hypetin tätä päivää, mutta nyt kun se tuli niin jäljelle jäi vain haikea nostalgia. Miitissä finaalin katsominen oli abaut unelmien täyttymys, vielä kerran kosketus sitä kulta-aikaa. Ei me olla tätä sarjaa meidän ystävyyksille tarvittu vuosiin, mutta silti tuntuu että nyt se näkymätön liima on kadonnut, kun alkuperäinen yhdistävä tekijä on virallisesti kadonnut. Mutta niinkuin tunteikkaassa loppupulinassani finaalin jälkeen miitissä sanoinkin, tiedän kyllä että meidän ystävyydet kestää ilmankin kuten tähänkin asti. Hei, oon aina ollut herkkä ja sentimentaalinen ihminen, minkäs sille mahdan. Arvostan teitä kaikkia, ja oon onnellinen että päästiin sulkemaan tää chapteri yhdessä :')

Ei se juttu varmaan koskaan ollut se sarja, vaan nämä ihmiset jotka se toi yhteen. Kulta-ajat ei ehkä koskaan palaa, mutta on meillä helvetti edelleen aika hyvä meininki ilmankin. Friendship is magic.
"If it ain't broken, don't fix it. And if it is, leave it be and hope that it'll still be sort of kinda okay."
oonko nyt cool ku mun avatar pyörii?!

Brony.fi viimeinen soihdunkantaja
Avatar
Nutzor
Maaponi
 
Viestit: 737
Liittynyt: 10.06.2013 17:17
Paikkakunta: Turku

Edellinen

Paluu Yleinen keskustelu

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 5 vierailijaa

cron