logo

SA-INT

Keskustelua mistä tahansa muusta kuin poneista.

SA-INT

ViestiKirjoittaja Twili » 16.01.2015 21:18

Hyvinkin moni on jo käynyt valtion pakollisen ja hyvin hyödyllisen asemiespalveluksen, ja sitten niitä, joilla tämä on vielä edessä, mutta näille ei juuri ole mitään paikkaa täällä kysellä tyhmiä/ kehua oman yksikön erinomaisuutta. Varoitus, todennäköisesti ketju sisältää paljon juttua tasoa "tietäjät tietää" sekä jäätävät määrät epämääräisiä lyhenteitä ja outoa kieltä.

Yleinen asepalvelus-, sota- asehifistely-, maastopuku- tai mitä ikinä keksitkään alueeseen liittyvää ketju.

Bale (ent. Balefire) palasi intistä juuri Vekaranjärveltä lomille, ja mokoman liibalaaban ideasta syntyi tämä. Tulevaa Ukrainankriisi vol 2 odotellessa, tain ylimääräisten kertausharjoitusten saapuessa, jolloin pääsen tänne taas.

Esikuntakomppania, Santahamina, Kaartin jääkärirykmentti 2/12

Näin kaksi vuotta kotiutumisesta, ja haluaisin vain takaisin, sillä niin helppo olla siellä, ei tarvitse ajatella, ei tarvitse miettiä, ja silti tuli päivärahaa ja vapaa-aikaa oli juuri sopivasti eri juttuihin.
Nyt olen taukoamatta hakenut jälkiaukkiin, koska näinä levottomina aikoina ehkä ok kerrata lisää + nautein jollain perverssillä tavalla kaikesta siitä hajoilusta siellä. Ehkä vain olen nostalgianälkäinen, mutta ehkä jonain päivänä...

Kaarti strong ja kaarti honour.
Viesti on voimaa
#Lovethecable2015
Pussikaljamiittejä ja miittejä ylipäätänsä huhtikuusta 2013
Luolamestari Hikkylinna ry:n palveluksessa
Kuva
Koko Uudet Tuulet sarjakuva
Avatar
Twili
Pegasos
 
Viestit: 2416
Liittynyt: 17.11.2012 23:29
Paikkakunta: Hämpton

Re: SA-INT

ViestiKirjoittaja Fose » 16.01.2015 21:21

Saako intissä kaljaa vai voidaanko siellä kaljaa ?
[1:03] jove: no ehkä oot liian terävä että sua ymmärrettäis
Avatar
Fose
Yksisarvinen
 
Viestit: 924
Liittynyt: 14.02.2013 23:27
Paikkakunta: Savonlinna

Re: SA-INT

ViestiKirjoittaja Bale » 16.01.2015 21:40

Fose kirjoitti:Saako intissä kaljaa vai voidaanko siellä kaljaa ?

Ei saada, eikä voida, ainakaan Kymen Jääkäripataljoonan riveissä (Pl. IV/VLV). Päädyin KymJP:n riveihin saapumiserän 1/15 mukana. Alunperin toivoin päätyväni viestimieheksi, mutta toisin kävi. Viimeiset kaksi viikkoa ovat olleet suht rankkoja, mutta palkitsevia. Tetsaus, rynkyn käyttö sekä huolto ja telamiinaralli ovat tulleet jo tutuksi. P-kauden jälkeen tavoitteena olisi pyrkiä tiedustelu/PST-hommiin. AUK jopa houkuttelisi vähän, mutta kattoo nyt.
Elämä on elämää ja paras huume on parasta huumetta.
Avatar
Bale
Yksisarvinen
 
Viestit: 414
Liittynyt: 17.12.2012 22:29
Paikkakunta: Hämeenlinna

Re: SA-INT

ViestiKirjoittaja Twili » 16.01.2015 21:43

Fose kirjoitti:Saako intissä kaljaa vai voidaanko siellä kaljaa ?

Meillä Santahaminasssa oli grilli, jossa sai kyllä kaljaa, mutta sitä ei myyty varusmiehille. Onneksi systeemi on aina kusetettavissa, AINA.
Muuten intissä on täysi alkoholikielto, mutta sen käyttö loma-aikoina/ vapaalla on sallittua ravintolassa tai muualla suljetussa tilassa. Nauttiminen varusmiespuvussa julkisesti on kiellettyä.
Pussikaljamiittejä ja miittejä ylipäätänsä huhtikuusta 2013
Luolamestari Hikkylinna ry:n palveluksessa
Kuva
Koko Uudet Tuulet sarjakuva
Avatar
Twili
Pegasos
 
Viestit: 2416
Liittynyt: 17.11.2012 23:29
Paikkakunta: Hämpton

Re: SA-INT

ViestiKirjoittaja Kheria » 16.01.2015 21:43

I/09 362 suojelu/pioneeri C-kuski nyttemmin lakkautetusta varuskunnasta reporting in!

Täysin turhaa paskaahan (no ok, sain ajokorttiin kirjaimia joten ei täysin turhaa) se oli mutta silti kannatti mennä, aika kultaa muistot ja sitä rataa. Kaikkien kannattaa kokeilla, jotkut pitää toiset ei. Joillekkin sopii se että ei tarvitse ajatella, toiset taas hajoaa siihen että ei saa ajatella. Ja itse hajosin siihen geenipoolin pohjasakkaan joka suorastaan nauttii siitä että heidän harhojaan ja fantasioitaan vahvistetaan päivittäisillä propaganda-annoksilla. Fyysisellä puolella se nyt on aika pala kakkua, toki kuskinakki nyt on sieltä helpoimmasta päästä muutenkin.

Maailman suurin päiväkoti/larppi on ihan osuvia termejä, sillä selväähän on että nykymuotoisenaan tornilogofirmalla ei ole mitään maanpuolustuksellista virkaa, ei sillä että Suomen suvereeniteettiä nyt oikeasti uhkaisikaan kukaan. Onneksi ei juurikaan tarvitse kertauksista murehtia koska kuski ja lakkautettu varuskunta, ja ylimääräiset kertausharjoitukset ja vastaavat scenariot nyt ovat aika toiveajattelua ja fantasiointia. Ja niitä varten on piilomökkejä metsässä ja kumivene Torniojoen rannalla.

Harmi että toi Keuruu tais olla viimeisia paikkoja jossa käytettiin suurissa määrin ylivertaista superlatiivein kuorrutettua Zil-131 kuormuria. Jooh, näyttäähän se ulkoa aika mitäänsanomattomalta, mutta se on aitoa neuvostoengineeringiä, joka meinaa yksinkertaisesti sitä että ei ole olosuhdetta tai maastoa jossa se EI toimisi. Samaa ei voi Maseista ja Raseista sanoa. Toki niitä ihan uusia E-sisuja ei päässy kokeilemaan muttta eipä ne kauhiasti vaikuttanu.
Nykyäänhän ei saa vissiin edes lavalle survoa mosia ilman lastenistuimia. Joka kertoo aika paljon paikan järjenkäytön määrästä.

PV:n Youtubekanava on muuten aika hyvä huumorin lähde jos kuuluu siihen väestöryhmään joka ei usko sanaakaan siitä mitä sanovat ja muistavat mitä se meno oli. @w@


Kaliaa sai juoda vekosilla ja kukaan ei vahtinut, kuhan ei varuskunnan sisällä örveltäny. Ja toki sitten upseerikerholle pääsi välillä nautiskelemaan parit.
You're in my way,
And I haven't got the time today,
Best you walk away,
And live to fight another day

Avatar
Kheria
Yksisarvinen
 
Viestit: 775
Liittynyt: 22.04.2012 15:12
Paikkakunta: Parts Unknown

Re: SA-INT

ViestiKirjoittaja Teura » 16.01.2015 22:12

Kheria kirjoitti:Harmi että toi Keuruu tais olla viimeisia paikkoja jossa käytettiin suurissa määrin ylivertaista superlatiivein kuorrutettua Zil-131 kuormuria.


Onkos nuo Zilit Parolastakin kadonneet? Kun minä siellä I / 07 Viestiasemajoukkuuessa pyörin niin tuli sitä useampiakin kilometrejä matkustettua tuollaisen lavalla. Joka nykyään on jo laitonta rauhan aikana... Niin ne ajat muuttuvat. Koulutuksen alkuvaiheessa kun vielä kyseisen Zilin lavalle mahtui se 28 henkilöä, mutta jostain syystä puolivälin paikkeilla uudet määräykset pudottivat sen puoleen, ja nyt kokonaan kieltoon.

Ja tosiaan, kyllä tuo 362 päivää tuli Parolassa istuttua, ja sieltä alikersanttina kotiuduttiin. Vuoteen mahtui monta hajottavaa metsäaamua, ja myös monia hienoja kokemuksia (YK:n kansainvälisen koulutusleirin maaliosastona, se oli hienoa se). BTR-50 tuli enemmän kuin tutuksi monien leirien aikana, vaikkakin vain kyytiläisenä kun Parolassa viesti noita yhä viestiasemiensa alustana käyttää. Viestikalusto oli jo -07 lähinnä antiikkista, ja tuskin se siitä on vieläkään muuttunut. Mutta kyllä sillä sanomat perille sai, kunhan aikansa antenneita suuntaili.

Kumma kyllä kun ei vielä ole kertauksia itselle kuulunut, kun taas viimeksi kun nelisen vuotta takaperin tuli erääseen tuttuun törmättyä oli hän jo käynyt kertaamassa. Josko sitä jo kohta kun kertausten määrää uhattiin nostaa...

Loppuun vielä kevennyksenä video jonka porukkamme eräänä tylsänä iltana kuvasi :D
Spoiler: näytä
Youtube:
Avatar
Teura
Royal Guard
 
Viestit: 950
Liittynyt: 14.06.2012 18:10
Paikkakunta: Tampere

Re: SA-INT

ViestiKirjoittaja Kheria » 16.01.2015 22:21

Teura kirjoitti:
Onkos nuo Zilit Parolastakin kadonneet? Kun minä siellä I / 07 Viestiasemajoukkuuessa pyörin niin tuli sitä useampiakin kilometrejä matkustettua tuollaisen lavalla. Joka nykyään on jo laitonta rauhan aikana... Niin ne ajat muuttuvat. Koulutuksen alkuvaiheessa kun vielä kyseisen Zilin lavalle mahtui se 28 henkilöä, mutta jostain syystä puolivälin paikkeilla uudet määräykset pudottivat sen puoleen, ja nyt kokonaan kieltoon.


No ainakaan PV-kalustoesittelyssä ei niitä enää mainita. Wikipedia väittää että tykinvetäjinä ja kuormureina, mutta ei miehistönkuljetukseen.
Omana inttiaikana oli kovasti ainakin puhetta että niistä pyritään pääsemään eroon kaikkialla mutta keuruu olisi viimeisiä jossa käytössä, ja ne korvataan kotimaisilla laitteilla, pääasiassa juurikin sen takia kun oli turvaistuimet tulossa silloin. Toki kuinka paljon tuosta sitten oli tornaria, ei voi tietää.
You're in my way,
And I haven't got the time today,
Best you walk away,
And live to fight another day

Avatar
Kheria
Yksisarvinen
 
Viestit: 775
Liittynyt: 22.04.2012 15:12
Paikkakunta: Parts Unknown

Re: SA-INT

ViestiKirjoittaja Aether Wind » 16.01.2015 22:57

Saapumiserää 1/11 Keuruulla edustaneena C-kuskina pääsin vielä ZILillä ajelemaan, mutta miehistön kuljetukseen niitä ei enää käytetty lakimuutosten takia jotka vaativat ns. modulit lavalle (tiedä sitten milloin tuo lakimuutos oli jo tullut), mutta kyseinen laite koulutettiin meille ja henk. kohtaisesti sain suht poikkkeuksellisesti muutamankin ajotehtävän kyseisellä vempeleellä. UAZilla taas ei päässyt juurikaan ajelemaan koulutuksen jälkeen, mutta korvasin tuon puutteen ostamalla riesakseni sellaisen pulla-mallisen jälkeenpäin @w@
Avatar
Aether Wind
Varsa
 
Viestit: 52
Liittynyt: 06.12.2014 21:28

Re: SA-INT

ViestiKirjoittaja Hallu » 16.01.2015 23:37

Juuri Kajaanista kotiutuneena tykistön mittausaliupseerina voin kait hyvin vastata tähän lankaan. Ensinnäkin tuo luulo, että armeijassa pärjää hyvin, kun ei ajattele vaan tekee niin kuin käsketään harmittaa todella paljon. Ainakin omalla kohdalla AU:na ollessani ei pitkälle päässyt vain jos meni käskyjen mukaan, koska monina aikoina melle annettiin hyvinkin paljon omaa päätäntä valtaa miten me käskemme joukolle ja toteutamme omat saamamme käskyt. Ja hyvänä esimerkkinä voisin sanoa sen, kun piti siirtyä tuliasemista alfa tuliasemiin beta ja marssireitti olikin poikki. Patteriupseeri (kok) sitten meidän mittaryhmän ja meidän kaluston avulla päätti kiertoreitin ja skapparit jossain välissä kuulemma luulivat jo hukanneen miedät, kun ei oltukkaan letkassa odottamassa muutamaa tuntia tyhjän panttina vaan oikeasti valmistelemassa tuliasemia patterille.

Mutta kyllä sitä silloin AUK:ssa ja p-kaudella huomasi kuitenkin, että parhaiten ja itse helpommalla pääsee, kun vain tottelee mitä ylemmät käskee. Ja oma ryhmänikin kerran sanoi, että on se hyvä kun heidän ei tarvi miettiä oikeastaan muuta kuin itseään, kun minä kerron heille mitä tehdään seuraavaksi.

Itse intti aika oli tosiaan mukavaa. Tykistön puolella pääsin olemaan tykkiryhmän jäsenenä ja kokemaan sen mukavuuden ja painajaisen mitä heille oli suotu. Pääsin ampumaan 130k54:llä ja myös hajoamaan niihin kannuskuoppiin. Pääsin myös kokemaan 122h63:n asemarallit sun muut AUK:ssa. Mittaus hommat mihin sitten päädyin lopulta onkin sitten ihan eri juttuja. Tykkeihin ei enää koskettu ja kaikki muuttu omalta osaltaan helpommaksi vaikka meidän ryhmä olikin leireillä aina patterin nakkipartiona. ^_^;

Inb4 tyhmä saa olla, muttei tykkimies. Ei ne tykkimiesten hommat helpompia ja tyhmempien hommaa ole. Yhtä mukavaa se on kuin muillakin mitä olen kuullut ja kokenut.
Kuva
Panssarihälytys! Suora-ammuntaan!
Avatar
Hallu
Poni
 
Viestit: 253
Liittynyt: 18.11.2012 00:42
Paikkakunta: Oulu

Re: SA-INT

ViestiKirjoittaja Applewille » 16.01.2015 23:53

Mielipiteeni:
Intti = Vittu mitä paskaa.
Omena, Omppu, Dicker max, Alkoholijuoma, Siideri, Roolipeli, Omenala, Cs:go aselaatikko, Applis, Fedoran löysääjä, Paavi, Senpai, Sorsa, Englannin kuningas, Japanin keisari, Sir Apple.
Kuva
Avatar
Applewille
Poni
 
Viestit: 637
Liittynyt: 08.10.2012 21:55

Seuraava

Paluu Yleinen keskustelu

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 4 vierailijaa

cron